Uusi syksy. Aah, aamulla Nokian kännykän sulosoinnut koettavat saada minua ylös sängystä.. En jaksa edes nousta sulkeman herätystä piipittävää kapinetta, vaan torkun vielä kymmenen minuuttia. Se rääkäisee kolmetoista kertaa ennen kuin armahtaa minut nukahtamaan uudelleen – laskin sen. Sitten nousen flegmaattisena aloittamaan uutta kouluvuotta.
Näinhän sen piti mennä.
Tiistaina, syksyn ensimmäisenä koulupäivänä, avasin aamulla silmät ja tajusin että on aivan liian valoisaa että kello voisi olla seitsemän. Olin samantien hereillä, ja samantien lähdössä koululle. Olin kuin olinkin missannut ensimmäisen luennon, mutta herätys oli ainakin ripeä!
Illalla tulin roudauskeikalta kämpälle ja huomasin että kännykkäni oli käynnistynyt taskussa itsekseen (laitoinhan sen toki keikan ajaksi kiinni) ja vaati nyt PUK-koodia. Eihän minulla sitä ollut. Ainut herätyskelloksi soveltuva esine oli siis tietokone. Ajastin sen käynnistymään aamulla ja aloittamaan musiikin soittamisen, laitoin sen vielä lattialle että matka sen luo olisi aamulla lyhyempi.
Tuumasin vielä yläkertaan "kiitos nyt tästäkin johdatuksesta, vaikka en kyllä tajua mitä ideaa tässä on.."
Seuraavana aamuna heräsin MacBookkini käynnistysääneen. Se on omenaihmisen korvissa aina mieltäylentävä ääni. Kömmin unisena tietokoneen luo ja kirjauduin sisään, että saisin musiikin soimaan, minkä jälkeen pääni retkahti mattoa vasten. "Pienet torkut vielä.." Läppäri alkoi soittaa David M. Quinlanin levyä Águas Profundas. Loistava levy. Hyvän fiiliksen syntyminen oli väistämätöntä. Eihän sellaisessa tilanteessa malta jatkaa torkkumista! Olin pian hereillä ja päivä sai loistavan startin.
Inhimillisistä kämmeistä koituikin hyvät alut kouluvuoden kahdelle ensimmäiselle päivälle? Jumala taitaa olla kiinnostunut niinkin arkisesta asiasta kuin opiskelijan aamuherätys :)
- Manasse -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti