Aamuhartaus to 24.9.
Yhteys Jumalaan on kaiken lähtökohta NG:n
toiminnassa. Sen lisäksi että meillä on yhteys ylös, olemme yhteydessä myös toinen toisiimme. 1. Joh.1:7.
Aamuhartauden aluksi lauloimme tunnetun
riparikappaleen Tilkkutäkki. Paitsi että laulu on menevä ja mukava, se kertoo jotain syvenpääkin. "Me erilaiset pienet tilkut liki toisiamme nyt ollaan suuri lämmin peitto yhtä Herrassamme". Tulemme eri seurakunnista ja erilaisista taustoista, mutta se juuri on NG:n toiminnan suuri vahvuus. Saamme olla erilaisina yhtä, ilman kiistoja tai kinaa.
Tämä yhteys ja keskinäinen rakkaus, jonka Jumala vaikuttaa, on todisteena muille siitä, että Jumala on todellinen ja vaikuttaa uskovien elämässä konkreettisesti (Sak.8:23).
Meillä on yhteinen tavoite. Emme ole rakentamassa yliopistolle kristillistä kulttuuria tai
harjoittamassa vain hyväntekeväisyyttä, vaan
tuomassa Jeesusta esille. Siihen saamme voimaa ja
inspiraatiota yhteydestä ja ylhäältä.
-Mikko-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti